Hei!
Voisiko yksittäisistä tapahtumista saada jonkinlaisen linkin, jonka voisi liittää viestiin tms. Tapamme on pyytää ennakkoilmoittautumisia esim. turnauksiin, että tiedämme montako joukkuetta ilmoittaa järjestäjille. Joskus nämä tapahtumat ovat kuukausien päässä tulevaisuudessa. Monet käyttäjistämme (pelaajien vanhempia) eivät osaa”selata” tapahtumia ja nämä ennakkoilmoittautumiset jäävät huomaamatta vaikka niistä esikseen mainitaan.
Suora linkki tapahtumaan viestiin liitettynä saisi ilmoittautujat löytämään oikean tapahtuman helpommin, ja turhalta “hiostamiselta” vältyttäisiin.
hyvä pointti, ja erittäin mukava kuulla vähän taustaa kysymykselle. Tuollaiselle tapahtumalinkille olisi varmaan muillakin käyttöä.
Menneen tai tulevan tapahtuman linkin saa helposti, kun klikkaa vaikkapa Tapahtumat-sivulla jonkun tapahtuman Lisätietoja-linkkiä. Linkki avaa tapahtuman oman sivun, jonka osoitteen voi kopioida selaimen osoitekentästä.
Osoite on suora linkki tapahtumaan. Kun osoitteen kirjoittaa viestiin, pitäisi lukijoiden löytää helposti oikeaan paikkaan ilmoittautumaan.
Nimenhuuto on ollut oikein hieno työkalu useamman jengin hanskaamisesessa.
Kuitenkin nyt olen kovin pettynyt kun näyttää siltä että kaikki viestit menevät joukkueen etusivulle, siinähän ei ole yhtään mitään järkeä…
Aiemmin piti lisätä Uutispala jos halusi jotain etusivulle, nyt ruksi on kadonnut jonnekin ja kaikkien mölinät ja spämmit menee koko maailman luettavaksi…very bad.
Moi Mikko, hienoa että työkalu on teillekin hyödyllinen!
Kyllä se julkinen / vain sisäänkirjautuneille-rasti on siellä edelleen. Sen pitäisi näkyä ihan tutussa paikassa.
Semmoinen toivottu muutos on tehty, että nyt oletuksena viesti näkyy kotisivulla, ettei käyttäjien tarvitse erikseen kirjautua palveluun.
Ylipäätään aktiivinen tiedottaminen auttaa joukkueen jäseniä osallistumaan toimintaan ja lisää muiden kiinnostusta joukkuetta kohtaan. Perusajatuksena tiedottamisen suhteen on, että enemmän on parempi. Jos joukkue on aktiivinen ja avoin, niin … no, meidän ajatuksemme mukaan se toimii paremmin.
Sitten on tietysti ihan pienen piirin suljetut kaveriporukat, joihin ei halutakaan ulkopuolisia. Tällaisetkin porukat ovat erittäin tervetulleita käyttämään Nimenhuuto.comia, ja viestit saa piilotettua helposti rastin laittamalla tai milloin tahansa myöhemmin valintaa muuttamalla.
Olen Mikon kanssa samoilla linjoilla… kaikkea joukkueen sisäistä keskustelua ei toivo julkiseksi, joten mielummin viestit olisi oletuksena näkyvissä vain kirjautuneille. Aika monelta pelaajalta unohtuu ruksi “näytä vain sisäänkirjautuneille”.
Meillä ainakin yleinen keskustelu käydään vieraskirjassa ja Nimenhuudon viestit on meidän sisäinen foorumi, jossa puidaan vastustajille kuulumattomia asioita. Tämä on toiminut tähän asti hyvin ja muilta osin viesti-osuuden kehitys on ollut hyvää – kiitos siitä.
Olisiko mahdollista saada managerille oikeus valita onko viestit oletuksena julkisia vai sisäisiä?
Moro teille sinne , teette hienoa työtä varsinkin meille jotka eivät vielä ole sisäistänyt kaikkea mitä näillä tietokoneilla voi tehdä?? Sivusto on auttanut meitä seurassamme tosipaljon ja hoidammekin kaiken joukkueen sisäisen tiedottamisen Nimenhuudon kautta. Meillä on 3 joukkuetta samalla sivulla koska on myös paljon yhteisiä asioita, mutta olisi tarve myös tiedottaa jollekkin joukkueelle ( ryhmälle ) erikseen. Nyt viestit lähtee kaikille niillekkin joille se ei olisi tarpeen. Voisiko ajatella että palvelussa olisi 2-5 eri osiota jonne voisi kerätä eri joukkueen jäseniä ja lähettää viestin vain heille?? Joku joukkueen väri tai jotain“ Meillä on käytössä jo nyt ne 3-väriä mitä siellä on , mutta voisiko niitä lisätä jolloin eri asiat korostuisi?? Eli voiko helposti tehdä eri ryhmiä joukkueen sisällä, joille vois lähettää postia ilman että kaikki sen saisi??? Kiitoksia hieno palvelu.. tjw
Kiitos, kiitos, mukava kuulla positiivista palautetta!
Tällä hetkellä viestit lähtevät koko joukkueelle, kun olemme ajatelleet että kaikki joukkueen jäsenet ovat kuitenkin vähintään jollain tasolla kiinnostuneita kaikesta tiedotuksesta. Esimerkiksi pelkästään treeneissä käyvät tykkäävät saada infoa myös pelien tuloksista jne. Mutta ehkä tuollaisessa useamman ryhmän tapauksessa olisi tarpeen rajata tiedotusta. Pitääpä miettiä asiaa.
Noita värejä saa lisää joukkueen Manageri-valikosta kohdasta Käyttövalinnat. Pelaaja- ja tapahtumatyyppien nimet kun asettaa kohdalleen, niin lisävärit tulevat valittaviksi. Kannattaa tosiaan käyttää eri värejä erilaisille ryhmille ja tapahtumille, niin sivu pysyy selkeänä!
Olisiko mahdollista saada ilmoittautumissivulle enemmän tapahtumia kerrallaan? Tätä on muistaakseni pyytänyt joku jo aiemmin. Mukavinta tietty olisi, jos kerrallaan näkyvien tapahtumien määrän pystyisi jostain asettamaan. Tällöin eri(laiset) joukkueet voisivat näyttää tapahtumia omien mieltymyksiensä mukaan. Kiitos!
Joo, tapahtumien määrästä on tosiaan ollut juttua aiemminkin. Tähän emme ole vielä oikein superhyvää ratkaisua keksineet. Moni käyttää pelaaja-lappujen hiirellä vetämistä tapahtumiin ilmoittautumisiin. Ja jos niitä tapahtumia on enemmän kuin neljä ja ruutu pieni, niin alimmat tapahtumat ja nimilaput eivät mahdu samaan aikaan näkyviin. Eli silloin tartu-ja-tiputa-osallistuminen ei toimisi.
Mutta mietitään, miten tuon ratkaisisi. Kiitos kommentista!
Hei !
taasen taas tein osallistujalistaa ja törmäsin siihen, ettei ilmoittautumisista ole mahdollista saada listausta esim. syyskauden harjoituksista ja niihin osallistuneista.
Olisi todella mukavaa jos jollain ilveellä saisi listattua osallstujat siten,
että ne voisi ihan vaikka copy-pastaamalla napata exceliin.
Eritoten tämä korostuu näin vuodenvaihteessa kuneri tahoille täytyy ilmoitella osallistujamääriä.
Kiitokset palvelusta jota olemme jo vuoden tyytyväisenä käyttäneet.
Kiitos kommentista! Toivottavasti olette vielä tyytyväisempiä seuraavan vuoden jälkeen!
Tarvitsisitko siis 1) jokaisesta syyskauden treenistä listan osallistuneista; vai 2) ylipäätään listan kuinka monta kertaa kukin pelaaja on ollut läsnä syksyn aikana? Vai 3) listan syyskauden treeneistä osallistuneiden lukumäärän kera? Vai jotain muuta formaattia?
1) ja 3) löytyisivät Tapahtuma-arkistosta. Arkiston listauksessa olisi menneiden tapahtumien kohdalla IN-ilmoittautuneiden määrä. Ja kun klikkaa tapahtuman lisätiedot, niin näkee IN-ilmoittautuneiden nimet. Ihan copy-pastella tätä ei kyllä Exceliin saa, vaan täytyy vähän ylimääräistä klikkailla.
2) löytyy Pelaajat -> Ilmoittautumistilastosta, jossa voi katsoa kuinka usein kukin pelaaja on ollut mukana harkoissa tai peleissä.
Moi,
miten olisi sellainen ominaisuus, kun haluaa poistaa tapahtuman esim matsin tai valkun sairastumisen vuoksi, niin siitä lähtee viesti automaattiseti “Manageri poisti tapahuman xx” kaikille pelaajille. Lisäksi voisi olla mahdollisuus laitta joku lisäviesti “miellä onkin matsi samaan aikaan” siihen ennen lähettämisetä.
Se varmistaisi että kaikki saavat tiedon muutoksesta. Matseihin ei aina tule kaikki jotka kuitenkin olisivat tulossa treeneihin…
Yksi kysymys on kyllä tullut esille. Kun jalkapallojoukkueessa on hyvin monta pelaajia, ja pelaajat jaettu esim. kilpa- ja haasteryhmään (tai vaikka sinisiin ja valkoisiin), niin on aina tapahtumia jotka ovat toisilta ensisijaisesti “pois suljetuina”.
Eli esim. Haaste peliin valmentaja nimittää 10 pelaaja ja kilpapeliin toiset 10. Valmentaja laittaa nimet siihe, kuitenkin vanhemmat/lapset vielä itse saatavat ilmoitauttua “väärään ryhmään”, jolloin toiseen peliin tulee liika ja toiseen liian vähän.
Pystyykö tapahtumia jollakin tavalla lukita? Eli tehdä niin, että siihen ainoastaan Managerioikeudella toimiva yhteyshenkilö voisi ilmoittaa ja poistaa pelaajia?
Viesteille kyllä niitä kokoonpanoja aina ilmoiteta, mutta jotenkin se ei mene perille, erityisesti kun lapset usein itse hoitavat ilmoitautumisen.
Joukkue muuten toimii kuitenkin yhtenä ryhmänä…
Tällä hetkellä tapahtumia ei voi lukita. Nyt kun kuvailit noita taustoja, niin tuollaiselle voisi kyllä olla tarvetta.
Kunnes tuollainen toiminto saadaan toteutettua, niin auttaisiko teitä värien käyttö? Eli että laittaisi kilparyhmän omat tapahtumat sinisellä ja haasteryhmän tapahtuman jollain eri värillä ja kilparyhmään kuuluvien pelaajien väriksi sinisen ja haasteryhmän vastaavasti omalla värillään.
Viesti voisi mennä paremmin perille, kun nimilaput ja tapahtumat olisivat yhteenkuuluvan värisiä. Siniset pelaajat ilmoittautuisivat sinisiin peleihin, jne.
Valittavat värit ja niiden nimet voi katsoa ja vaihtaa joukkueen Managerin valikosta kohdasta Käyttövalinnat.
Valmennan junioreita, pelailen itse parissa porukassa. Onko niin etten voi yhdellä kirjautumisella tarkastella kaikkia kolmea joukkuetta vaan joka kerta pitää kirjautua uudelleen. Vai enkö vaan löydä toimintoa?
Moi Marjo, oletko huomannut sen Muista kirjautumiseni-rastin sisäänkirjautumisen yhteydessä? Sen kun laitat päälle, niin ei tarvitse kirjautua enää erikseen. Mutta käytä vain omalta koneelta, ei esim. kirjaston julkiselta koneelta.
Hei, Nyt on viimeaikoina esiintynyt hitautta palvelussa. Tuntuu lataavan ilmoittautumissivun oikean reunan mainoksia ihan hirvittävän kauan. Saattaa jumittaa jopa 10 minuuttia, ennen kuin pääsee laittamaan ilmoittautumisia.
Kiitos kommentista. Säädimme mainoksia hieman ja parin päivän seurannan jälkeen tuntuu toimivan vauhdikkaasti. Jos jumituksia vielä uudelleen tulee, niin kerro mitä mainoksia siellä reunassa oikein näkyy, niin hoidetaan hidastelijat kuntoon.
Moi!
Olisko mahdollista saada jo pelatut pelit ja treenit näkyviin vielä pelien jälkeen?
Eli tapahtumat eivät pyyhkiytyisi pois automaattisesti. Näin poissaolevatkin näkisivät pelien tuloksen ja keitä oli mukana.
tarkoitatko tuota tapahtuma-arkistoa? Kaikki pelit ja treenit ja läsnäolot ja ilmoittautumiset jäävät kyllä talteen. Niitä voi käydä katsomassa tapahtuma-arkistosta kirjautumalla sisään joukkueen sivuille ja valitsemalla ylävalikosta Tapahtumat –> Arkisto.
Ja hieman samaan asiaan liittyen: pelaajien läsnäolotilastoja esim. viime kuulta tai kevätkaudelta voi listata, kun valitsee ylävalikosta Pelaajat –> Ilmoittautumistilasto.
Olisiko viestit toimintaa mahdollista muuttaa siten, että viestin alkuperäinen kirjoittaja voisi muokata omaa viestiään? Kun esimerkiksi perää ilmoittautumisia tietyiltä pelaajilta, niin voisi sitten poistaa nimiä viestistä sitä mukaa kun ilmoittautumisia tulee.
Viesti pystyisi siis elämään menemättä virheelliseksi.
Kiitos loistavasta sivustosta! Itse käytän nimenhuutoa kolmessa eri jengissä ja se on kyllä erinomainen työkalu.
Yhtä parannusta kaipaisin. Meidän futisporukalla viestejä tulee paljon, mutta keskustelu tyrehtyy kun tulee uusia viestejä uuteen viestiketjuun ja vanhemmat viestit hukkuvat uusien alle. Mielestäni foorumi-tyyppinen systeemi olisi täydellinen, eli viestit-sivulle tulisi viestiketjujen otsikot allekkain.
Keskustelufoorumi on hyvä idea! Viestithän ovat jo valmiiksi ketjutettu. Jatkokehitys keskustelujen foorumimaisempaan käyttöön ei pitäisi olla kovin vaikea homma. Ja näköjään kelpaisi muillekin (thanks Pia!). Katsotaanpa miten tämän saisimme tehtyä parhaiten.
Kannatan Juhaa! Keskusteluosio on tosiaan kehittynyt paljon, mutta selkeämpää olisi, että näkyisi vain keskustelun otsikko ja vaikka lihavoituna/huutomerkillä ketjut, joissa on uusia kommentteja niin voisimme korvata keskustelupalstat Nimenhuudolla kokonaan. Tosin, muutama tiedosto olisi hyvä myös saada tallennettua… jos vaan resurssit riittävät.
Pyöritän useita ryhmiä nimenhuuto-keskustelupalstakombinaatiolla ja usein toivon, että voisin siirtyä pelkkään nimenhuutoon, koska se tosiaan on helpoin työkalu mitä olen löytänyt (siis helpoin kaikille interntiä käyttämättömille vanhemmille ja satunnaisille koneenkäyttäjille).
Juha, ilmoittautumisen poistaminen onnistuu tapahtuman omalta sivulta. Eli klikkaa vaikka sitä tapahtuman vasemmassa yläkulmassa olevaa tapahtuman tyypistä kertovaa värillistä neliötä, niin pääset tapahtuman sivulle. Sieltä voi muokata ilmoittautumisia myös toiseen suuntaan. Toivottavasti löytyy!
Viestien lähettäminen nimenhuudon kautta kaikille on hieno ominaisuus. Voisiko siihen saada mahdollisuuden valita vastaanottajat per tapahtuma “in” ilmoittautuneiden jakelulla? Nythän vaihtoehdot ovat kaikki, tai kirjautuneet.
Olemme tuumineet, että koko joukkuetta kuitenkin jossain määrin kiinnostaa tietää infoista ja tiedotuksista. Eli vaikka ei olisikaan lähdössä mukaan turnaukseen, niin ei haittaisi pysyä kärryillä, miten valmistelut etenevät ja mikä on meininki muutenkin.
Mutta aiemminkin on ollut kyselyitä alaryhmille kohdennetuista viesteistä. Voikin olla, että meidän täytyy tuumia kantaamme uudelleen.
Meillä olisi tarvetta sellaiselle ominaisuudelle, että tapahtumalle voisi laittaa aikarajan mihin asti voi ilmoittautua. Toinen rajaus esim. siten että vain 10 nopeinta voi laittaa ilmoittautumisen…
Jos vaikka peli olisi 1.5. niin ilmoittautumisen takarajaksi voisi laittaa esim. 25.4. Tämän jälkeen ei pelaajat voisi enään muutella ilmoittautumistietoja ja jos tulee esim. poisjääntejä viime hetkellä olisi tällöin pakko ilmoittaa suoraan valkulle.
Hyvä kun toimii! Mainitsemasi ominaisuus on saanut niin paljon ääniä, että pitää kyllä nostaa sitä ToDo-listalla. Jäljillä jo ollaan, kuten Pia ehtikin jo kommentoida (Hyvä Pia!). Eli ilmoittautumisjärjestys on jo näkyvillä, ks. aiempi blogipostaus.
Timo, selaapa tätä blogia viime marraskuuhun, olisikohan tuo ominaisuus “10 ekaksi ehtinyttä” jo olemassa. Itse ainakin luulin (juuri äsken törmäsin siihen ekan kerran), mutta en siis ole kokeillut sitä.
Ensinnäkin kiitos erittäin hyvin toimivasta palvelusta. Käytän itse nimenhuutoa parissa harrasteporukassa ja tämä on helpottanut treenien ja matsien järjestämistä huomattavasti.
Yksi kysymys / kehitysehdotus palveluun olisi. Oletteko miettineet muuttaa pelaajatyypin valintaa tapahtumakohtaiseksi? Oletusvalintana pelaajan profiilissa määrittelemä pelipaikka.
Tähän pitää ehkä kertoa hieman taustaa. Meillä oli aikaisemmin itse koodattu systeemi, jossa kyseinen ominaisuus oli (sille kävi sitten kuten kaikille itsetehdyille virityksille, eli se kuoli ). Harrasteporukoissa on aina ollut ongelma (tai mahdollisuus), että pelaajia on yleensä liian vähän ja esimerkiksi veskarin vuoroa joudutaan kierrättämään, kun siihen tehtävään ei ole aina riittävästi halukkaita. Toisaalta tämä antaa mahdollisuuden muidenkin käydä kokeilemassa taitojaan verkon vartijana.
Tällä hetkellä pelaajatyypin vaihtaminen on nimenhuudossa liian työlästä, jotta käyttäjät viitsisivät tehdä sitä jokaiseen tapahtumaan. Ongelmaksi tilanne muodostuu siinä vaiheessa, kun treeneissä / matseissa onkin yhtäkkiä esim. 3 veskaria ja kentältä puuttuu pelaajia ja ylimääräisen veskarin varusteet eivät sovellu pelaajaksi.
Näistä jos vielä saisi tilastoja, niin voisi seurata vuorojen jakaantumista ja esim. saunaillassa palkita vuoden ahkerimman veskarin, hyökkääjän, puolustajan tms.
Kiitos palautteesta Teemu, kiva kuulla että homma toimii.
Hyvin taustoitettu tämä kehitysehdotuksesi. Kuvaamasi tapaus kuulostaa järkevältä (ja onhan tuo tullut vastaan itselläkin, nyt kun muistelee). Ajatus yhdistämisestä tilastointiin on mainio! Pitääpä miettiä, miten tapahtumakohtaisen roolituksen parhaiten toteuttaisi. Muitakin käyttötapauksia tulee mieleen: esim. pelipaitojen tuominen peliin voisi olla kiertävä vastuu joukkueen eri jäsenillä samoin kuin vaikkapa pöytäkirjasta huolehtiminen kotipeleissä, jne.
Kunnes roolituksia saadaan laajennettua, niin auttaisiko teitä pikakommenttien käyttö? Ilmoittautujat lisäisivät pikakommenttiin tiedon siitä, mitä paikkaa meinaavat pelata kulloisessakin tapahtumassa.
Se haluaisi osoitteen muotoon webcal://xyz…jne.ics
Mikä avuksi? onko Nimenhuutoon tehtävä muutoksia, aikaisemmin jostain syystä Outlook kuitenkin jotenkin ymmärsi tämän käytössä olevan osoitteen ja latasi kalenterin. Lieneekö Microsoftin tekemä muutos omaan ohjelmaansa?
Tutkimme asiaa, mutta emme ainakaan vielä löytäneet vikaa. Nimenhuutoon ei ole tuolta osin tehty muutoksia, ja aiemmin Outlook on toiminut yhteen ihan kiltisti. Osaisitko kertoa lisätietoja? Esim. milloin kalenteritilaus lakkasi toimimasta, lisättiinkö silloin joku tietty tapahtuma tai tapahtumakuvaus, jne.
Totta turiset, sloganin pitäisi olla lainausmerkkien sisällä, niin sit kato se ois niinku nimenhuutoslangin osa. Tästä on muuten ollut juttua aiemminkin, kun kielipoliisi antoi meille huomautuksen! Kukapa keksisi vielä kertaluokkaa paremman sloganin Nimenhuuto.comille?
1. http-kalenteritilaus näyttäisi asettavan automaattisesti tapahtuman ajan aikavyöhykkeelle UTC+0, enkä löytänyt manageritunnuksilla mitään mahdollisuutta muokata joukkueen aikavyöhykettä. Olenko oikeassa, vai enkö vain hallitse.
2. Erilaisia värikoodeja Tapahtumatyypeille ei voi laittaa maksimissaan kuin oletusarvoiset viisi. Tuleeko ja milloin sellainen versio käyttöön, jossa vaihtoehtoja on enemmän?
Kiitos palvelun tekijöille. Alkumme palvelun käyttöönotossa näyttää lupaavalta.
1. Olet oikeassa. Kalenterin ajat ovat UTC+0-aikoja, jotta kaikki kalenteriohjelmat osaisivat sijoittaa tapahtumat alkamaan oikein. Kokeile asettaa aikavyöhyke käyttämässäsi kalenteriohjelmassa.
Sivustolla toimitaan Suomen ajassa, ja kalenteritilaukseen ajat skaalataan UTC+0:aan. Kalenteriohjelma vuorostaan osaa sijoittaa UTC+0-ajat oikein käyttäjän kulloisenkin aikavyöhykkeen mukaisesti.
2. Enemmän tapahtumakohtaisia värejä mahdollistava versio tulee. Osaisitko sanoa, mihin kaikkeen värejä käyttäisitte ja montako eri tapahtumatyyppiä teillä voisi olla tarpeen? Esimerkit auttaisivat ominaisuuden suunnittelussa.
Pekka, harkkojen ja pelien alkamisajan saa asetettua joko kirjoittamalla aikakenttään tai hiirellä aikakentän viereisestä kalenterista. Päättymisaikaa ei vielä pysty määrittelemään. Päättymisaika on todo-listalla, mutta ei ihan korkeimmalla prioriteetillä. Toivottavasti pääsette hyvään alkuun tuolla alkamisajan määrittelyllä!
Hei!
Voisiko yksittäisistä tapahtumista saada jonkinlaisen linkin, jonka voisi liittää viestiin tms. Tapamme on pyytää ennakkoilmoittautumisia esim. turnauksiin, että tiedämme montako joukkuetta ilmoittaa järjestäjille. Joskus nämä tapahtumat ovat kuukausien päässä tulevaisuudessa. Monet käyttäjistämme (pelaajien vanhempia) eivät osaa”selata” tapahtumia ja nämä ennakkoilmoittautumiset jäävät huomaamatta vaikka niistä esikseen mainitaan.
Suora linkki tapahtumaan viestiin liitettynä saisi ilmoittautujat löytämään oikean tapahtuman helpommin, ja turhalta “hiostamiselta” vältyttäisiin.
Terve Olli,
hyvä pointti, ja erittäin mukava kuulla vähän taustaa kysymykselle. Tuollaiselle tapahtumalinkille olisi varmaan muillakin käyttöä.
Menneen tai tulevan tapahtuman linkin saa helposti, kun klikkaa vaikkapa Tapahtumat-sivulla jonkun tapahtuman Lisätietoja-linkkiä. Linkki avaa tapahtuman oman sivun, jonka osoitteen voi kopioida selaimen osoitekentästä.
Osoite on suora linkki tapahtumaan. Kun osoitteen kirjoittaa viestiin, pitäisi lukijoiden löytää helposti oikeaan paikkaan ilmoittautumaan.
Kiitos vinkistä, hyvin toimii!
Iltaa!
Nimenhuuto on ollut oikein hieno työkalu useamman jengin hanskaamisesessa.
Kuitenkin nyt olen kovin pettynyt kun näyttää siltä että kaikki viestit menevät joukkueen etusivulle, siinähän ei ole yhtään mitään järkeä…
Aiemmin piti lisätä Uutispala jos halusi jotain etusivulle, nyt ruksi on kadonnut jonnekin ja kaikkien mölinät ja spämmit menee koko maailman luettavaksi…very bad.
Moi Mikko, hienoa että työkalu on teillekin hyödyllinen!
Kyllä se julkinen / vain sisäänkirjautuneille-rasti on siellä edelleen. Sen pitäisi näkyä ihan tutussa paikassa.
Semmoinen toivottu muutos on tehty, että nyt oletuksena viesti näkyy kotisivulla, ettei käyttäjien tarvitse erikseen kirjautua palveluun.
Ylipäätään aktiivinen tiedottaminen auttaa joukkueen jäseniä osallistumaan toimintaan ja lisää muiden kiinnostusta joukkuetta kohtaan. Perusajatuksena tiedottamisen suhteen on, että enemmän on parempi. Jos joukkue on aktiivinen ja avoin, niin … no, meidän ajatuksemme mukaan se toimii paremmin.
Sitten on tietysti ihan pienen piirin suljetut kaveriporukat, joihin ei halutakaan ulkopuolisia. Tällaisetkin porukat ovat erittäin tervetulleita käyttämään Nimenhuuto.comia, ja viestit saa piilotettua helposti rastin laittamalla tai milloin tahansa myöhemmin valintaa muuttamalla.
Olen Mikon kanssa samoilla linjoilla… kaikkea joukkueen sisäistä keskustelua ei toivo julkiseksi, joten mielummin viestit olisi oletuksena näkyvissä vain kirjautuneille. Aika monelta pelaajalta unohtuu ruksi “näytä vain sisäänkirjautuneille”.
Meillä ainakin yleinen keskustelu käydään vieraskirjassa ja Nimenhuudon viestit on meidän sisäinen foorumi, jossa puidaan vastustajille kuulumattomia asioita. Tämä on toiminut tähän asti hyvin ja muilta osin viesti-osuuden kehitys on ollut hyvää – kiitos siitä.
Olisiko mahdollista saada managerille oikeus valita onko viestit oletuksena julkisia vai sisäisiä?
Epäilytti täällä maaseudulla että pelittääkö tämä, mut jurteimmat juntitki näin hyvin selkeän synsteemin oppi.
Näin just, hyvä!
Moro teille sinne , teette hienoa työtä varsinkin meille jotka eivät vielä ole sisäistänyt kaikkea mitä näillä tietokoneilla voi tehdä?? Sivusto on auttanut meitä seurassamme tosipaljon ja hoidammekin kaiken joukkueen sisäisen tiedottamisen Nimenhuudon kautta. Meillä on 3 joukkuetta samalla sivulla koska on myös paljon yhteisiä asioita, mutta olisi tarve myös tiedottaa jollekkin joukkueelle ( ryhmälle ) erikseen. Nyt viestit lähtee kaikille niillekkin joille se ei olisi tarpeen. Voisiko ajatella että palvelussa olisi 2-5 eri osiota jonne voisi kerätä eri joukkueen jäseniä ja lähettää viestin vain heille?? Joku joukkueen väri tai jotain“ Meillä on käytössä jo nyt ne 3-väriä mitä siellä on , mutta voisiko niitä lisätä jolloin eri asiat korostuisi?? Eli voiko helposti tehdä eri ryhmiä joukkueen sisällä, joille vois lähettää postia ilman että kaikki sen saisi??? Kiitoksia hieno palvelu.. tjw
Kiitos, kiitos, mukava kuulla positiivista palautetta!
Tällä hetkellä viestit lähtevät koko joukkueelle, kun olemme ajatelleet että kaikki joukkueen jäsenet ovat kuitenkin vähintään jollain tasolla kiinnostuneita kaikesta tiedotuksesta. Esimerkiksi pelkästään treeneissä käyvät tykkäävät saada infoa myös pelien tuloksista jne. Mutta ehkä tuollaisessa useamman ryhmän tapauksessa olisi tarpeen rajata tiedotusta. Pitääpä miettiä asiaa.
Noita värejä saa lisää joukkueen Manageri-valikosta kohdasta Käyttövalinnat. Pelaaja- ja tapahtumatyyppien nimet kun asettaa kohdalleen, niin lisävärit tulevat valittaviksi. Kannattaa tosiaan käyttää eri värejä erilaisille ryhmille ja tapahtumille, niin sivu pysyy selkeänä!
Olisiko mahdollista saada ilmoittautumissivulle enemmän tapahtumia kerrallaan? Tätä on muistaakseni pyytänyt joku jo aiemmin. Mukavinta tietty olisi, jos kerrallaan näkyvien tapahtumien määrän pystyisi jostain asettamaan. Tällöin eri(laiset) joukkueet voisivat näyttää tapahtumia omien mieltymyksiensä mukaan. Kiitos!
Joo, tapahtumien määrästä on tosiaan ollut juttua aiemminkin. Tähän emme ole vielä oikein superhyvää ratkaisua keksineet. Moni käyttää pelaaja-lappujen hiirellä vetämistä tapahtumiin ilmoittautumisiin. Ja jos niitä tapahtumia on enemmän kuin neljä ja ruutu pieni, niin alimmat tapahtumat ja nimilaput eivät mahdu samaan aikaan näkyviin. Eli silloin tartu-ja-tiputa-osallistuminen ei toimisi.
Mutta mietitään, miten tuon ratkaisisi. Kiitos kommentista!
Hei !
taasen taas tein osallistujalistaa ja törmäsin siihen, ettei ilmoittautumisista ole mahdollista saada listausta esim. syyskauden harjoituksista ja niihin osallistuneista.
Olisi todella mukavaa jos jollain ilveellä saisi listattua osallstujat siten,
että ne voisi ihan vaikka copy-pastaamalla napata exceliin.
Eritoten tämä korostuu näin vuodenvaihteessa kuneri tahoille täytyy ilmoitella osallistujamääriä.
Kiitokset palvelusta jota olemme jo vuoden tyytyväisenä käyttäneet.
Mikko p.
Kiitos kommentista! Toivottavasti olette vielä tyytyväisempiä seuraavan vuoden jälkeen!
Tarvitsisitko siis 1) jokaisesta syyskauden treenistä listan osallistuneista; vai 2) ylipäätään listan kuinka monta kertaa kukin pelaaja on ollut läsnä syksyn aikana? Vai 3) listan syyskauden treeneistä osallistuneiden lukumäärän kera? Vai jotain muuta formaattia?
1) ja 3) löytyisivät Tapahtuma-arkistosta. Arkiston listauksessa olisi menneiden tapahtumien kohdalla IN-ilmoittautuneiden määrä. Ja kun klikkaa tapahtuman lisätiedot, niin näkee IN-ilmoittautuneiden nimet. Ihan copy-pastella tätä ei kyllä Exceliin saa, vaan täytyy vähän ylimääräistä klikkailla.
2) löytyy Pelaajat -> Ilmoittautumistilastosta, jossa voi katsoa kuinka usein kukin pelaaja on ollut mukana harkoissa tai peleissä.
Moi,
miten olisi sellainen ominaisuus, kun haluaa poistaa tapahtuman esim matsin tai valkun sairastumisen vuoksi, niin siitä lähtee viesti automaattiseti “Manageri poisti tapahuman xx” kaikille pelaajille. Lisäksi voisi olla mahdollisuus laitta joku lisäviesti “miellä onkin matsi samaan aikaan” siihen ennen lähettämisetä.
Se varmistaisi että kaikki saavat tiedon muutoksesta. Matseihin ei aina tule kaikki jotka kuitenkin olisivat tulossa treeneihin…
tv
markus
Loistava idea, kiitos Markus! Noin on käynyt meidänkin porukalle ja tuolla lailla muutoksesta saisi hyvin laitettua infoa…
Kiitos tästä hienosta työkalusta!
Yksi kysymys on kyllä tullut esille. Kun jalkapallojoukkueessa on hyvin monta pelaajia, ja pelaajat jaettu esim. kilpa- ja haasteryhmään (tai vaikka sinisiin ja valkoisiin), niin on aina tapahtumia jotka ovat toisilta ensisijaisesti “pois suljetuina”.
Eli esim. Haaste peliin valmentaja nimittää 10 pelaaja ja kilpapeliin toiset 10. Valmentaja laittaa nimet siihe, kuitenkin vanhemmat/lapset vielä itse saatavat ilmoitauttua “väärään ryhmään”, jolloin toiseen peliin tulee liika ja toiseen liian vähän.
Pystyykö tapahtumia jollakin tavalla lukita? Eli tehdä niin, että siihen ainoastaan Managerioikeudella toimiva yhteyshenkilö voisi ilmoittaa ja poistaa pelaajia?
Viesteille kyllä niitä kokoonpanoja aina ilmoiteta, mutta jotenkin se ei mene perille, erityisesti kun lapset usein itse hoitavat ilmoitautumisen.
Joukkue muuten toimii kuitenkin yhtenä ryhmänä…
kiitos neuvoista
Kerstin
Ole hyvä vaan, hienoa että kelpaa!
Tällä hetkellä tapahtumia ei voi lukita. Nyt kun kuvailit noita taustoja, niin tuollaiselle voisi kyllä olla tarvetta.
Kunnes tuollainen toiminto saadaan toteutettua, niin auttaisiko teitä värien käyttö? Eli että laittaisi kilparyhmän omat tapahtumat sinisellä ja haasteryhmän tapahtuman jollain eri värillä ja kilparyhmään kuuluvien pelaajien väriksi sinisen ja haasteryhmän vastaavasti omalla värillään.
Viesti voisi mennä paremmin perille, kun nimilaput ja tapahtumat olisivat yhteenkuuluvan värisiä. Siniset pelaajat ilmoittautuisivat sinisiin peleihin, jne.
Valittavat värit ja niiden nimet voi katsoa ja vaihtaa joukkueen Managerin valikosta kohdasta Käyttövalinnat.
Valmennan junioreita, pelailen itse parissa porukassa. Onko niin etten voi yhdellä kirjautumisella tarkastella kaikkia kolmea joukkuetta vaan joka kerta pitää kirjautua uudelleen. Vai enkö vaan löydä toimintoa?
Moi Marjo, oletko huomannut sen Muista kirjautumiseni-rastin sisäänkirjautumisen yhteydessä? Sen kun laitat päälle, niin ei tarvitse kirjautua enää erikseen. Mutta käytä vain omalta koneelta, ei esim. kirjaston julkiselta koneelta.
Tuon jälkeen omat joukkueet näkyvät myös http://www.nimenhuuto.comin ylävalikossa oikealla puolella.
Hei, Nyt on viimeaikoina esiintynyt hitautta palvelussa. Tuntuu lataavan ilmoittautumissivun oikean reunan mainoksia ihan hirvittävän kauan. Saattaa jumittaa jopa 10 minuuttia, ennen kuin pääsee laittamaan ilmoittautumisia.
Kiitos kommentista. Säädimme mainoksia hieman ja parin päivän seurannan jälkeen tuntuu toimivan vauhdikkaasti. Jos jumituksia vielä uudelleen tulee, niin kerro mitä mainoksia siellä reunassa oikein näkyy, niin hoidetaan hidastelijat kuntoon.
Moi!
Olisko mahdollista saada jo pelatut pelit ja treenit näkyviin vielä pelien jälkeen?
Eli tapahtumat eivät pyyhkiytyisi pois automaattisesti. Näin poissaolevatkin näkisivät pelien tuloksen ja keitä oli mukana.
Moi Tommi,
tarkoitatko tuota tapahtuma-arkistoa? Kaikki pelit ja treenit ja läsnäolot ja ilmoittautumiset jäävät kyllä talteen. Niitä voi käydä katsomassa tapahtuma-arkistosta kirjautumalla sisään joukkueen sivuille ja valitsemalla ylävalikosta Tapahtumat –> Arkisto.
Ja hieman samaan asiaan liittyen: pelaajien läsnäolotilastoja esim. viime kuulta tai kevätkaudelta voi listata, kun valitsee ylävalikosta Pelaajat –> Ilmoittautumistilasto.
Moi
Olisiko viestit toimintaa mahdollista muuttaa siten, että viestin alkuperäinen kirjoittaja voisi muokata omaa viestiään? Kun esimerkiksi perää ilmoittautumisia tietyiltä pelaajilta, niin voisi sitten poistaa nimiä viestistä sitä mukaa kun ilmoittautumisia tulee.
Viesti pystyisi siis elämään menemättä virheelliseksi.
Kiitos loistavasta sivustosta! Itse käytän nimenhuutoa kolmessa eri jengissä ja se on kyllä erinomainen työkalu.
Yhtä parannusta kaipaisin. Meidän futisporukalla viestejä tulee paljon, mutta keskustelu tyrehtyy kun tulee uusia viestejä uuteen viestiketjuun ja vanhemmat viestit hukkuvat uusien alle. Mielestäni foorumi-tyyppinen systeemi olisi täydellinen, eli viestit-sivulle tulisi viestiketjujen otsikot allekkain.
Keskustelufoorumi on hyvä idea! Viestithän ovat jo valmiiksi ketjutettu. Jatkokehitys keskustelujen foorumimaisempaan käyttöön ei pitäisi olla kovin vaikea homma. Ja näköjään kelpaisi muillekin (thanks Pia!). Katsotaanpa miten tämän saisimme tehtyä parhaiten.
Kiitos kehitysideasta!
Kannatan Juhaa! Keskusteluosio on tosiaan kehittynyt paljon, mutta selkeämpää olisi, että näkyisi vain keskustelun otsikko ja vaikka lihavoituna/huutomerkillä ketjut, joissa on uusia kommentteja niin voisimme korvata keskustelupalstat Nimenhuudolla kokonaan. Tosin, muutama tiedosto olisi hyvä myös saada tallennettua… jos vaan resurssit riittävät.
Pyöritän useita ryhmiä nimenhuuto-keskustelupalstakombinaatiolla ja usein toivon, että voisin siirtyä pelkkään nimenhuutoon, koska se tosiaan on helpoin työkalu mitä olen löytänyt (siis helpoin kaikille interntiä käyttämättömille vanhemmille ja satunnaisille koneenkäyttäjille).
Mutta en valita, erinomainen työkalu!
Ks. vastaus yllä. Tällaisessa keskustelupalstan jatkokehityksessä voisi tosiaan olla järkeä!
Btw: olethan huomannut, että tiedostoja saa kyllä tallennettua Materiaalipankkiin?
Jos vetää nimen vaikka vahingossa väärään tapahtumaan ja haluaisi saada sen pois niin miten toimitaan? En onnistunut!
Juha, ilmoittautumisen poistaminen onnistuu tapahtuman omalta sivulta. Eli klikkaa vaikka sitä tapahtuman vasemmassa yläkulmassa olevaa tapahtuman tyypistä kertovaa värillistä neliötä, niin pääset tapahtuman sivulle. Sieltä voi muokata ilmoittautumisia myös toiseen suuntaan. Toivottavasti löytyy!
Moi!
Viestien lähettäminen nimenhuudon kautta kaikille on hieno ominaisuus. Voisiko siihen saada mahdollisuuden valita vastaanottajat per tapahtuma “in” ilmoittautuneiden jakelulla? Nythän vaihtoehdot ovat kaikki, tai kirjautuneet.
Kiitokset
Olemme tuumineet, että koko joukkuetta kuitenkin jossain määrin kiinnostaa tietää infoista ja tiedotuksista. Eli vaikka ei olisikaan lähdössä mukaan turnaukseen, niin ei haittaisi pysyä kärryillä, miten valmistelut etenevät ja mikä on meininki muutenkin.
Mutta aiemminkin on ollut kyselyitä alaryhmille kohdennetuista viesteistä. Voikin olla, että meidän täytyy tuumia kantaamme uudelleen.
Kiitos palautteesta!
Moi! Hyvin toimii.
Meillä olisi tarvetta sellaiselle ominaisuudelle, että tapahtumalle voisi laittaa aikarajan mihin asti voi ilmoittautua. Toinen rajaus esim. siten että vain 10 nopeinta voi laittaa ilmoittautumisen…
Jos vaikka peli olisi 1.5. niin ilmoittautumisen takarajaksi voisi laittaa esim. 25.4. Tämän jälkeen ei pelaajat voisi enään muutella ilmoittautumistietoja ja jos tulee esim. poisjääntejä viime hetkellä olisi tällöin pakko ilmoittaa suoraan valkulle.
Hyvä kun toimii!
Mainitsemasi ominaisuus on saanut niin paljon ääniä, että pitää kyllä nostaa sitä ToDo-listalla. Jäljillä jo ollaan, kuten Pia ehtikin jo kommentoida (Hyvä Pia!). Eli ilmoittautumisjärjestys on jo näkyvillä, ks. aiempi blogipostaus.
Kiitos kehitysideasta!
Timo, selaapa tätä blogia viime marraskuuhun, olisikohan tuo ominaisuus “10 ekaksi ehtinyttä” jo olemassa. Itse ainakin luulin (juuri äsken törmäsin siihen ekan kerran), mutta en siis ole kokeillut sitä.
Ensinnäkin kiitos erittäin hyvin toimivasta palvelusta. Käytän itse nimenhuutoa parissa harrasteporukassa ja tämä on helpottanut treenien ja matsien järjestämistä huomattavasti.
Yksi kysymys / kehitysehdotus palveluun olisi. Oletteko miettineet muuttaa pelaajatyypin valintaa tapahtumakohtaiseksi? Oletusvalintana pelaajan profiilissa määrittelemä pelipaikka.
Tähän pitää ehkä kertoa hieman taustaa. Meillä oli aikaisemmin itse koodattu systeemi, jossa kyseinen ominaisuus oli (sille kävi sitten kuten kaikille itsetehdyille virityksille, eli se kuoli
). Harrasteporukoissa on aina ollut ongelma (tai mahdollisuus), että pelaajia on yleensä liian vähän ja esimerkiksi veskarin vuoroa joudutaan kierrättämään, kun siihen tehtävään ei ole aina riittävästi halukkaita. Toisaalta tämä antaa mahdollisuuden muidenkin käydä kokeilemassa taitojaan verkon vartijana.
Tällä hetkellä pelaajatyypin vaihtaminen on nimenhuudossa liian työlästä, jotta käyttäjät viitsisivät tehdä sitä jokaiseen tapahtumaan. Ongelmaksi tilanne muodostuu siinä vaiheessa, kun treeneissä / matseissa onkin yhtäkkiä esim. 3 veskaria ja kentältä puuttuu pelaajia ja ylimääräisen veskarin varusteet eivät sovellu pelaajaksi.
Näistä jos vielä saisi tilastoja, niin voisi seurata vuorojen jakaantumista ja esim. saunaillassa palkita vuoden ahkerimman veskarin, hyökkääjän, puolustajan tms.
Kiitos palautteesta Teemu, kiva kuulla että homma toimii.
Hyvin taustoitettu tämä kehitysehdotuksesi. Kuvaamasi tapaus kuulostaa järkevältä (ja onhan tuo tullut vastaan itselläkin, nyt kun muistelee). Ajatus yhdistämisestä tilastointiin on mainio! Pitääpä miettiä, miten tapahtumakohtaisen roolituksen parhaiten toteuttaisi. Muitakin käyttötapauksia tulee mieleen: esim. pelipaitojen tuominen peliin voisi olla kiertävä vastuu joukkueen eri jäsenillä samoin kuin vaikkapa pöytäkirjasta huolehtiminen kotipeleissä, jne.
Kunnes roolituksia saadaan laajennettua, niin auttaisiko teitä pikakommenttien käyttö? Ilmoittautujat lisäisivät pikakommenttiin tiedon siitä, mitä paikkaa meinaavat pelata kulloisessakin tapahtumassa.
Terve,
Outlook 2007 ei tunnu enää ymmärtävän internet-kalenteritilausta Nimenhuudosta, osoitteesta http://hoogeep99.nimenhuuto.com/calendar/ical
Se haluaisi osoitteen muotoon webcal://xyz…jne.ics
Mikä avuksi? onko Nimenhuutoon tehtävä muutoksia, aikaisemmin jostain syystä Outlook kuitenkin jotenkin ymmärsi tämän käytössä olevan osoitteen ja latasi kalenterin. Lieneekö Microsoftin tekemä muutos omaan ohjelmaansa?
Tutkimme asiaa, mutta emme ainakaan vielä löytäneet vikaa. Nimenhuutoon ei ole tuolta osin tehty muutoksia, ja aiemmin Outlook on toiminut yhteen ihan kiltisti. Osaisitko kertoa lisätietoja? Esim. milloin kalenteritilaus lakkasi toimimasta, lisättiinkö silloin joku tietty tapahtuma tai tapahtumakuvaus, jne.
“Ketä tulossa treeneihin?” ei ole suomea. Korjatkaa.
Totta turiset, sloganin pitäisi olla lainausmerkkien sisällä, niin sit kato se ois niinku nimenhuutoslangin osa. Tästä on muuten ollut juttua aiemminkin, kun kielipoliisi antoi meille huomautuksen! Kukapa keksisi vielä kertaluokkaa paremman sloganin Nimenhuuto.comille?
1. http-kalenteritilaus näyttäisi asettavan automaattisesti tapahtuman ajan aikavyöhykkeelle UTC+0, enkä löytänyt manageritunnuksilla mitään mahdollisuutta muokata joukkueen aikavyöhykettä. Olenko oikeassa, vai enkö vain hallitse.
2. Erilaisia värikoodeja Tapahtumatyypeille ei voi laittaa maksimissaan kuin oletusarvoiset viisi. Tuleeko ja milloin sellainen versio käyttöön, jossa vaihtoehtoja on enemmän?
Kiitos palvelun tekijöille. Alkumme palvelun käyttöönotossa näyttää lupaavalta.
Tervetuloa ilmoittautumisjärjestelmän käyttäjiksi! Toivottavasti homma lähtee hyvin käyntiin.
1. Olet oikeassa. Kalenterin ajat ovat UTC+0-aikoja, jotta kaikki kalenteriohjelmat osaisivat sijoittaa tapahtumat alkamaan oikein. Kokeile asettaa aikavyöhyke käyttämässäsi kalenteriohjelmassa.
Sivustolla toimitaan Suomen ajassa, ja kalenteritilaukseen ajat skaalataan UTC+0:aan. Kalenteriohjelma vuorostaan osaa sijoittaa UTC+0-ajat oikein käyttäjän kulloisenkin aikavyöhykkeen mukaisesti.
2. Enemmän tapahtumakohtaisia värejä mahdollistava versio tulee. Osaisitko sanoa, mihin kaikkeen värejä käyttäisitte ja montako eri tapahtumatyyppiä teillä voisi olla tarpeen? Esimerkit auttaisivat ominaisuuden suunnittelussa.
Kiitos kommenteistasi!
Miten saan määriteltyä harjoituksiin tai peleihin alkamis- ja päättymisajan ?
Ymmärtääkö aikakenttä muodon 2010-01-31 XX:XX-YY:YY ?